Nainen, vanhuudesta kaunis,
istui pyörätuolissaan tukkien tien arkirealistisilta siivouskärryiltäni.
Sävyisän ystävällismielisesti kysäisin, mahtuisinkohan ohitse.
Reaktio oli odottamaton.
Pyörätuoli ja siniset silmät kääntyivät kohti, ja tulivat kohti.
Suu kysyi "mitä" minä höpäjän,
käsi ojentui kohti.
Terävämmällä äänenpainolla tuumin pohtineeni ohitusmahdollisuuksiani.
Käsi, pehmeän suonikas kurkottui, pyytäen, yhä.
Nainen pääsi luokseni, käsi hipaisi.
Katsoin ihmetellen, mitä nyt?
"Sinun silmäsi on..."
puhe lakkasi, takelteli, ei tullut.
Ääni värisi, silmät puhuivat.
Kyynelissä, molemmilla.
Kiitos tuli kuiskauksena.
-Veela
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti