Tukikohta

Tälle portille saavuimme huomenna tasan kaksi kuukautta sitten suomenvalkoisina ja joulunsyöneinä. 

Tästä portista kuljimme ensimmäiset ihmeelliset päivät Afrikan taivaan alla. 

Tälle portille palasimme viikon Zanzibar-loman jälkeen. 

Tälle portille ystävämme saapuivat pohjoisen reissun jäljiltä, nukkumaan viimeiset yönsä ennen kuin oli aika kohdata Suomen talvi. 

Tälle portille palasimme me Mannan kanssa ensimmäisen arkiviikon päästyä miltei loppuun uusilla kotikonnuillamme. 

Joka kerta portin kotoinen narahdus, lämpimän illan hiljainen kutsu istahtaa bandan puiselle sohvalle ja kuulla sirkkojen siritys. 

Nähdä suihkusta tähtitaivas palmun lehvien lomitse.

Nukkua lämmöstä täysiä öitä sympaattisissa huoneissa,

herätä auringon kanssa ja hipsiä tutkimaan,

 mitä aamusyötävää löytyy sinikantisesta astiasta.

Nauttia Afrikasta, lämmöstä ja rauhasta,

 Darin maaseudun hiljaisesta kylätiestä suloisine ihmisineen.

Hetkestä.

Kiitos Eazy tähänastisista,

me palaamme vielä!

Laskevan auringon kullasta,

Mwanzan kauneuden keskeltä,

Veela

(Kurkkikaapa: http://www.eazy.bild-art.de/index.html)

Minä tiedän, sisko

Ymmärrän sinua päivä päivältä paremmin. Sanoissasi on jo sanoma, jota hymy ja eleet tehostavat. Jokainen sanasi on suuri ilo, jokainen kertomuksesi ihme. Kaikki,  mitä sanot, tuot julki korvien kuulla, kertoo sinusta. Juuri sinusta, pieni kaunis ihminen. Jokainen sanasi on tie sinuun, polku ajatuksiisi, joiden meressä uivat tuhannet ihmeelliset kalat. Kokonainen maailma. Avain ajatustesi maailmaan on yksin sinulla, yhtään sanaa ei suustasi kuulla tahtomattasi.

Toisaalta tiedän, etteivät sanat aina tule helposti, meiltä isoiltakaan. Joskus yksikin sana on suuren työn tulos, mittaamattomien yritysten päätös. Niin kuin ihmisen on uudessa ympäristössä katseltava hetki ympärilleen, ennen kuin päättää asettuako niille seuduille, on jokaisen sanan ensimmäisen kerran ulos astuessaan tovi tarkkailtava uuden sijaintinsa merkitystä, sen aiheuttamia reaktioita. Arveltava, tullako uudelleen. Jokainen sana on helppo pelästyttää sen ensivierailulla, mutta vielä helpompaa on säikähdyttää sanojen haltija. Koska sanat tulevat suoraan ihmisestä, tuovat palan jotain ainutkertaista ja herkkää, on niiden kuulijalla suuri kunnia ja vastuu.

Täällä kaukana onoppinut ymmärtämään sinua entistä selvemmin. En sanojesi kautta, vaan kokemuksen. Kokemus siitä, miten suuri merkitys sanoilla ja, ennen kaikkea, sanattomuudella on, puhuttelee. Tunne siitä, kun tahtoisi sanoa, muttei voi. Osaa eikä pysty. Osittain kyse on uskalluksesta, suurelta osin kuitenkaan ei. Riittämätön kyky, osaaminen, on kuin risti, jota on kannettava aikansa. Elettävä se aika osaamattomuuden ja osaamisen välillä, aina. Kuljettava epävarmuuden ja harjoittelun hauraat sillat, upottavat suot, joiden yli ei ole vielä voimaa lentää. Löydettävä oma polku sanoillensa, rakennettava oma kiitoratansa.

Pikkusisko, minä tiedän, millaista on olla se siipirikko, perässäkulkija. Jolla on kuulo ja tahto. Muttei sanoja. Ja joka päivä edessä koko laidalta tilanteita, joissa pitäisi ja olisi hyvä yrittää. Yrittää epäonnistumisen uhalla ja tuntea koko kuormallinen pienemmyyttä. Heikommuutta. Olla pienen paikalla, konkreettisesti. 

Hiljaa, kuunnellen. Nöyrtyä uskomaan, että vielä kerran minäkin. Jossakin.

Tasaveroisena. 

Elämän oppikoulusta,

Veela

Kuoppis 2

Nyt se on totta.

Afrikan koti, illan auvo ja aamun armo,

on valloitettu.

On harrastettu sisustamista, afrikkalais-suomalaisella maulla.

Antaa kuvien kertoa loput,

tässä olkaa niin hyvät,

elämänpiirimme lähimmät kulmat esittäytyvät:

Kotikatu.

 Lähikauppa.

Se on meiän ikkuna!

Keittiö.

Vessa.

(Huomatkaa erityisesti suloinen tehostevärimme)

Muistoja ja muistutuksia.

On tärkeää kerätä voimia tuleviin päiviin...

Näinkin kauniissa lakanoissa.

Melkein-arkiterkuin,

Veela

Kotia katselen kaunista

Mwanza, 

tulevien kuukausien kaupunki, 

on vihdoin saavutettu. 

Järven ja kivistä jyrkkien kukkuloiden kaupunki.

 Reissun ensimmäinen hotelli, hurjalla viiden euron vuorokausihinnalla, 

testauksessa sitä oikeaa etsittäessä.

 Toiveissa on löytää katto kahden pään päälle ja mahdollisesti patja niiden alle.

 Kaunis sijainti ja mukavat naapurit plussaa. 

Pienet, mutta huomattavat asuintoverit eivät välttämättömiä. 

Monet pienet kylät ja kadut kävelty, auringon polttava voima jälleen todistettu.

 Illalla palataan puhtaaseen huoneeseen odottamaan seuraavan päivän ihmeitä.

 Elävää elämää.

Matkalaiseks' olen syntynyt, koditonna kuljeskelen nyt.

Luonnon lapsi, mitä huolinkaan, kun vain vapahana olla saan.

Kohti kahden kodin kansalaisuutta,

Veela

Tuuli kuin siunaus kulkee

Viktorianjärven rannalla

veneitä vedetään vesiltä.

Puiden välissä valkeat verkot

kuivuvat vilvoittavassa tuulessa.

Saalis punnitaan,

tämän päivän manna.

On aikaa pysähtyä hetki, kuulla

toive ja lupaus:

Huomenna työ jatkuu

Nähtiin paljon ihmisiä,

erilaisia koteja ja elämiä.

Kohtaamisia vailla yhteistä kieltä.

Paitsi sydämen kieli.

Ihmeellistä.

Koira makaa varjossa mangopuun alla.

Aurinko matkallaan saavuttamassa idän.

Lämpimässä valossa 

pyykki hulmuaa,

kuuluvat tutut sanat.

Lapsen silmät ihmettelevät.

Taivas yhtä kaukana maasta,

lähellä,

kaikkialla.

Tuuli kuin siunaus kulkee

Lepopäivästä,

Veela