Kissanpäivät

Lomalaisen kissanpäivät sen kun jatkuvat ja reissujen välissä ehtii haistella 

suloisen kotikaupungin arkituuliakin.

Bongailla häärekvisiittaa kierrätyskeskuksesta.

Maistella sushia.

Kahvitella sokerisormin.

Kostua ulkona alassatavasta taivaasta.

Eksyä kirjaston hyllyjen väliin.

Punnita ja säästää.

Puhua ja ajatella ja puhua ajatelmista.

Maistella Kissan päiviä.
Saada postia töhöilevältä yliopistolta.

Nähdä armasta kämppistä ja muita tuikitarpeellisia ihmisiä.

Pestä pyykkiä ja rakentaa Uunia.

Kokeilla omintakeisten omenapikkuleipien yöllistä valmistusta.

Päivän oivallus liittyy kuitenkin arjen suurimpaan iloon, ystäviin,

 ja on Frances Ward Wellerin muotoilema

 Ystävä voi kertoa sinulle asiat,

joita itse et uskalla tunnustaa itsellesi. 

Seuraavan reissun suunnitelmista,

Veela

Pimeä ratsastaa

Öissä on sitä jotain.

Erilaista, liikkumattomampaa.

Sitä, mitä kaupungissa voi erehtyä luulemaan hiljaisuudeksi.

Kylmän, tähtikirkkaan yön kruunuksi, yökiitäjien iltapalaksi ja somien unten suojaksi

 palanen paikallisen suuruuden sanavakasta:

 

Pimeä ratsastaa mustalla tammalla,
mustan tamman hännällä
huiskuttaa.
Pimeä ratsastaa äänetöntä laukkaa,
tähtisellä kammalla
hiuksiansa kampaa,
kuusta palan haukkaa
ja sitten menee pöllön silmiin nukkumaan.
  (Kirsi Kunnas)

Yökyöpelinvuorelta,

Veela

Villit lentävät

Eilisen, haalean ja hiljaisen päivän, illassa kyläiltiin oikeassa kodissa. 

Onniteltiin, hyvästeltiin, naureskeltiin, rupateltiin, ihmeteltiin. 

Laulettiin. 

Tiedättekö, huoneen jokainen soppi täynnä ihmisiä, omanlaisiaan. 

Pitkää, lyhyttä, hentoa, särmikästä. 

 Laulussa niin monta ääntä.

Yhteinen sisältö, ilo.

Turva.

Kuuntelin.

Mikä aarre, lähtösatama

lähtiessä lähelle tai kauas.

Ponnistuslauta, turvaverkko, joka kantaa.

Lähde, joka antaa siiville voiman, taivaalle sinen ja lentäjälle silmät nähdä sen.

 

Vain kesyt linnut haaveilevat. Villit lentävät.

(Elmer Diktonus)

Haaveillen,

Veela

Ihmeellinen meri

Lasketella uuden asfaltin pehmeää pintaa, 

nähdä maisemat, ennennäkemättömät.

Rakennusten uudismieliset ratkaisut, 

vanhempien punamullat,

Kalastaja-Eemelin torpat, valkopitsiset huvilat lammaslaitumen takana.

Tuntea tuuli, kesäinen, jossa aavistus syksyä.

Vauhti ja vapaus.

Haistaa puhdas meri-ilma, ojanpiennarten kasvit, 

lehmien koti.

Kuulla takaa, viereltä, edeltä

tuttujen äänten turvaverkko.

Tämän matkan, näiden päivien jälkeen samat tunnelmat 

kuin niin monesti tänä kesänä. 

Riemukas kiitos menneestä, ilo tulevasta. 

Usko huomisesta.

Edith Södergranin Ihmeellinen meri

solisee mielessä, osuu pieneen purjeeseen lempeän tuulen lailla:

Kummalliset kalat liukuvat syvyydessä,

tuntemattomat kukat loistavat rannoilla;

olen nähnyt punaista ja keltaista ja kaikki

                                          toiset värit -

mutta ihana meri on vaarallisin nähdä,

se herättää tulevien seikkailujen janon:

mitä on tapahtunut sadussa, on tapahtuva

                    minullekin.

                                              
                                           (E.S.)

Åland- tunnelmissa pyykkiä pesten,

Veela

Raitaprinssi ja Pitsiprinsessa

Olipa kerran, hyvin kauan sitten.

Tai ei sittenkään, ei siitä niin kovin kauan ollutkaan. Tarkemmin ajatellen muutama hassu päivä vain. Oli pikkuinen poika, joka oli kaikista siinä talossa, joka oli täynnä rakkautta, asuvista pienin.

Pienin ja pellavaisin pellavapää, joskin hiukan vähähiuksinen, siitä katraasta, josta osan saattoi aamuisin nähdä paljain jaloin ja navoin

hipsuttelemassa postilaatikolle kivisen tien yli.

Mutta se pieni poika niin, se oli paitsi pieni, myös kovin suloinen. 

Pikkuruisella ärinällään ja murinallaan se kaivautui jokaiseen syliin, 

kantaen mukanaan rauhan perustuksia.

Raitapoika.

Jossain hyvin kaukana, 

vielä kenties matkalla tämän maailman ihmeisiin, on pieni tyttö.

Tai ehkei niinkään kaukana, ehkä hyvinkin lähellä. 

Jossain tuntemattomassa, tietämättömissä kuitenkin, on sellainen pieni ruususuu, jonka vauvanpehmeältä iholta puhdas valkoinen ja pitsien kiemuratkin löytävät kukkatarhojen kauneuden. 

Prinsessa, jonka vuoteen viereltä yksikään ei poistu arvostusta tuntematta tai tyhjin käsin. 

Lapsi, joka kantaa katseessaan maailmakaikkeutta, sen yksinkertaista kauneutta.

Pitsiprinsessa.

Tarinatuvasta, ompeluhuoneesta, 

 Veela

Tämä hetki on tuttu

Kesäilta. 

Sauna.Ystävä, jos toinenkin. Nuotioleivät. Hyttyset. 

Muistelut. Kuulostelut, luulostelut.

Vaalea puna iltapilven reunoissa.

 Järvelle kulkeva sumukansa.

Airoista tippuvan veden sävelkulku,

vesikristallien aaria.

Hiljaisuuden hentoa kauneutta.

Veden kalvossa maailman peilikuva,

herkässä väreilyssä tähtien tarha.

Hyttysten hyräilyssä taivaan, maan iltalaulu.

Tämä hetki on tuttu.

Hiljaisuuden äänet serkkujani.

Kesäyön onni omanani.

Mäntyjen ja tähtien taipaleelta,

Veela

Lintuja, lapset

Eilispäivänä lähdettiin Satusedän ja Hymykuoppapojan kanssa etsimään vattuja

- ei löydetty edes matoa!

Kovin mustikkainen suolampareen vierusta kuitenkin,

eksyipä ämpäreihin muutama hyytelöpuolukkakin. 

Pojat keskittyivät paikallisen lintuelämän seuraamiseen,

korppi oli päivän luontoääni.

Korp(p)ein kiljuttua tarpeeksi alkoi marjastusseura käydä levottomaksi,

ja poika, se hymykuoppainen, virkkoi paljonpuhuvasti:

"sun marjaseura alkaa olla ylikypsänä"

Kotona Kikattajalikka nojaili auton takapuskuriin,

ja vilkutti ylös siniselle taivaalle.

Lapsi ja lintu.

Kotoa,

Veela

Silloin kun aurinko piirsi

Blogin nimi on aavistus viiden vuoden takaa.

Sanoista, jotka syntyivät kotikylän kaduilla lokakuisena iltana,

kun käsipuolessa juoksenteli pienin pikkuveikka.

Pojalla on liian lyhyet housut

ja maassa

keltaisia lehtiä, röykkiöittäin.

Ilkeä mies oli tappanut lehmät 

ja rikkonut navetankin,

mutta Jeesus oli kiltti, kun herätti kuolleen.

Ja monissa perheissä on surullisia lapsia, 

joitten isät ovat kuolleet sodassa.

Pieni suu vieressäni käy,

taukoamatta.

Nelivuotias määrittelee riehumisen

ja pohtii voittaako Ooppeli Volvoa,

kun Volvo voittaa Mersun ja 

Mersu voittaa Ooppelin.

Aurinko paistaa selän takaa 

ja piirtää meille varjot.

Vaahteranlehti ojanpohjalla

kimaltaa jäisessä riitteessään.

 

Vaikka aika on kasvattanut mittaa tuollekin miehelle,

sama Satusetä se on vieläkin.

Kotimatkaterkuin,

Veela

Elämän rikkauksia

On iltoja, jolloin tuoksuu syksy. 

Kotikaupungin iltoja, joissa juodaan vohvelikestikahveja ja jutellaan, jutustellaan

kuten niin monesti ennenkin ja kuten niin monesti vastakin. 

Sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat tässä elämässä, tässä paikassa läsnä juuri tällä hetkellä.

Toisten, jotka ovat nousemassa aamulla toimiinsa, on lähdettävä,

jotta voi tulla uudelleen.

Lomalainen, jonka unirytmi kulkee omia ratojaan, pyörähtelee kirpenevässä illassa 

vielä myöhäisiltojen aarrelaareille. 

Nauttii pimenevästä yöstä, hiljenevästä kaupungista

ja kultaakin kalliimmasta seurasta.

Kodin tunnusta pyörätiellä tähtiä lentävän taivaan,

 jolta kuu ohuen harson takaa kumottaa, alla.  

Hyvän yön toivotuksista tutuiksi tulleilla ovilla.

Kaupungin siluetista Iidesjärven takana. 

Yöstä, joka on laskeutunut hiljaisena ja kosteana.

Tähtitaivaasta.

Näinä(kin) iltoina mieliin nousee Risto Rasaa:

Olen rikas,

rahani tallessa

pimeällä taivaalla.

Rikkautta on monenlaista, mutta tämä, minkä nyt omaan, on sellaista, 

jota ei soisi koskaan menettävän. Tuikkivaa, kimaltavaa. 

Yksinkertaisuudessaan kauneinta.

Elämän rikkautta.

Kauniita unia, syksykuvia lähetellen

Veela

Tervetuloa!

Keväällä annoin itselleni lupauksen: 

jos yksi haave, kauan kypsytelty, toteutuu, lykkään itseni liikkeelle toisessakin asiassa ja luon blogin. Paikan sanoille ja säkeille, merkityksille. 

Paikan, johon tallettaa hetkien helmet. 

Ajatukset. 

Omat ja lainatut. Todet.

Sydämellisesti tervetuloa
lukemaan sanoja siitä,
millaisia kuvia aurinko kulloinkin on tielleni raapustanut.

 

Veela