On iltoja, jolloin tuoksuu syksy.
Kotikaupungin iltoja, joissa juodaan vohvelikestikahveja ja jutellaan, jutustellaan
kuten niin monesti ennenkin ja kuten niin monesti vastakin.
Sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat tässä elämässä, tässä paikassa läsnä juuri tällä hetkellä.
Toisten, jotka ovat nousemassa aamulla toimiinsa, on lähdettävä,
jotta voi tulla uudelleen.
Lomalainen, jonka unirytmi kulkee omia ratojaan, pyörähtelee kirpenevässä illassa
vielä myöhäisiltojen aarrelaareille.
Nauttii pimenevästä yöstä, hiljenevästä kaupungista
ja kultaakin kalliimmasta seurasta.
Kodin tunnusta pyörätiellä tähtiä lentävän taivaan,
jolta kuu ohuen harson takaa kumottaa, alla.
Hyvän yön toivotuksista tutuiksi tulleilla ovilla.
Kaupungin siluetista Iidesjärven takana.
Yöstä, joka on laskeutunut hiljaisena ja kosteana.
Tähtitaivaasta.
Näinä(kin) iltoina mieliin nousee Risto Rasaa:
Olen rikas,
rahani tallessa
pimeällä taivaalla.
Rikkautta on monenlaista, mutta tämä, minkä nyt omaan, on sellaista,
jota ei soisi koskaan menettävän. Tuikkivaa, kimaltavaa.
Yksinkertaisuudessaan kauneinta.
Elämän rikkautta.
Kauniita unia, syksykuvia lähetellen
Veela
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti