Kuoppiksen kutsu

Meillä täällä Kuoppiksen

nurkissa vinkuu muutoksen tuulet.

Tai muuton.

Kahdessa vuodessa oikein kodiksi 

käyneet kotikadun montut 

ja vetoisat ikkunat lohkeilevine maaleineen

alkavat olla jo aika rakkaita.

Suloisen Kuoppiksen kutsu kuului myös vakkarivieraan korviin

yhä vastustamattomanpana

ja

nyt meitä asuis täällä kolme.

Kaksi korvaamatonta kaveria ja minä.

Rikasta!

Me oltais täällä niinku ananas ja kookos, 

jookos?

Tuulinen syksy, koulu ja kaverit,

mitä sitä ihminen muuta kaipaa?

kyselee Veela

 

Jokaikinen päivä

Yliopiston kirjaston uumenista on toisinaan hyvä palata

kesän muistoihin, työteliäisiinkin.

Kesän muistoihin, jotka saivat rakentua monien pienten ihmisten keskellä.

Muistoihin, joissa on paljon aurinkoa ja oppimista, 

vähän uutuuden viehätystä

ja arkuutta, väsymystäkin.

Nukkuvia sormia ja varpaita.

Tuhiseva huone.

Sälekaihdinten raosta aurinko maalaa

seinille raitoja.

Kadehdin

ja suunnattomasti arvostan

heitä, jotka

elävät tämän hetken

Jokaikinen päivä.

Päiväkodin hiekkalaatikon tuoksuun,

Veela

Ropise rohkeasti

Monia taloja

valoja?

Peltisen katon rypyt

ropinan riistäjinä

kovat

imevät salaa osansa.

 

Monia taloja, saloja

salaojia

Vain rohkea 

ropina riittää maahan saakka.

 

Työmailla

mahdollisuus muutoksiin,

korkea kattoko vai kattoa

ollenkaan?

 

 

Ropinasta,

Veela

 

Muistoissa kaunis kuva

Kuva ystävien rivistä puisen tuvan valkoisilla lattialankuilla.

Kynttilöistä, saunasta, suklaakakusta,

aamuyöstä saman mökin ympärillä

silloin, kun vasta linnut ovat heränneet.

Eivätkä ajatukset pysähdy koko yönä,

iloitsevat vain.

Aamuyön aurinko

-unia kirkkaampi.

Valkoiseen taittuvaa valoa sumussa.

Usvametsän neito, kelo

lampensa rannalla.

Ääniä

varmasti satoja, poukkoilevia

Kesän kerääjät,

kiittäjät,

ovat heränneet.

Ei laulamasta lakkaa.

----

Voimattomana valossa

lasken turhaan elämäni ylämäkiä.

Mäkiauton renkaat kiihtyvät 

yhä, hurjaan laskuun

lennättävät kaiken turhan

kauas, kauas.

Vain huikaiseva hetken ilo.

--- 

Enkeli nukkuu vieressäni

Tuhahtaa,

kääntää kylkeä

piiloon aamun kirkkautta.

Vaikka kulkisin kauas 

siilien ja muurahaisten sokkeloiseen valtakuntaan,

olisi lähellä.

Arvostaan tietämättä

palailee uniensa poluilta.

En osaa kyllin kiittää.

---

Kuuntelen maailmaa ympärilläni

Että minunko elämässäni

näin paljon kaunista

näin paljon hyvää

Valo, joka tulvii ikkunoista

ilo pursuilee

jokaisen lattialankun raosta

Jokaisella nurkalla 

enkelten jäljet

Toukokuun muistoista kiittäen,

Veela

Kylä suurten vuorien syleilyssä

Tunturipurojen, pihlajien ja puolukoiden maailma.

Laaksojen ja lampaiden maailma.

Vuorten ja meren maailma.

Kallioiden ja pikku-usvien maailma.

Kaunis, jylhä maailma.

Sanaton maailma.

- ja ihminen. 

Tällä matkalla pienenä, niin pienenä.

Kuin kylä suurten vuorien syleilyssä.

Kuunnellen valtavaa voimaa.

Käytiin reissussa. 

Pyöreät kolmetuhatta kilometriä, 4 yötä ja paljon unohtumattomia hetkiä.

Hitunen aineellisia vahinkoja, hyppysellinen absurdia tilannekomiikkaa.

Höpötyksiä, hassutuksia.

Statoileja, strangiaruokaa ja suurta tuulta.

Jäämeren aaltoja

 ja lapsellinen puhdas ilo auringossa, hiekassa ja suolaista vettä suussa.

Sanatonta ihmettelyä, ihastelua ja tahtoa

tulla uudestaan.

Kotona uusi voima uusiin huomisiin.

Väsyneenä, mutta onnellisena,

Veela

Kymmenvuotias

Kymmenvuotias 

on hyvin, hyvin kevyt.

Kymmenvuotiaat hyppivät

lähes painottomina

katukäytävillä, kiviaidoilla,

sillan kaiteilla, puiden oksilla

ja pysähtyvät silmänräpäykseksi

ihmettelemään täysikasvuisten hidasta

ja kankeata etenemistä.

(Irma Kerppola)

Kotona istahdin hetkeksi keskimmäisen pikkuveikan viereen

ja kaappasin kainalooni tuon isonpienen pojan.

Sen hetken surut olivat aikuisten mittapuulla pieniä,

mutta aitousmittarilla mitattuna suuria.

Kymmenvuotias istui

ja kertoi 

että on nähnyt tuulihaukan ja ruskosuohaukan

ja koulussa -kaikkea.

Kuuntelin elämän tärkeitä asioita, tuntui tärkeältä kuunnella.

Että kymmenvuotias, iso, istuu ja kertoo, yhä vieläkin.

Pysy aina pikkuveljenä.

Seesteisestä sunnuntaista,

Veela

Nelivuotiaan viisaudella

Nelivuotiaan viisaudella:

kieltä tarvii maistamiseen, ei 

pyörällä ajamiseen.

Minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa.

Tutuilla teillä

jää tilaa maistamiselta.

Tuoksutkin terävämpiä.

Kieli vaikenee, sielu

muistaa miten kuunnellaan.

Kuu kiertää päiväkotia.

Päivän kerrallaan, 

kotia.

Tutuilta teiltä,

Veela

Unien kulta-aikaan

 

On yö unien kulta-aikaa,

silloin usein haaveiden maihin kaipaa.

Kukkaniityn syliin,

rapistuneisiin pieniin kyliin.

Tai meren pauhaavan rantaan,

pieneksi kiveksi maailman santaan.

Kaiken keskellä turvassa tovin,

kaukana tuulesta, joka on kovin.

Lapsuuden maahan,

siellä aivan pieni ja ymmärtämätön

olla saahan?

Kerätä koivuista toukkia,

papan kanssa metsästä marjat noukkia.

Katsella, kierrellä, ihastella,

lintuin siipien voimaa ihmetellä.

Tai kauas vain,

taivaanrantaan, horisonttiin.

Auringon valoon,

ikuisen ilon taloon.

Lepoon, karkuun, piilosille,

hiljaisuuden rappusille.

Keitaalle aavikon hiekkaisen,

lähteille hymyn, huomisen.

Yö on unien kulta-aikaa,

nukkukaa siis, siinä on taikaa!

Uneksuen,

Veela

Hetket, painoa vailla

Oltiin yötä metässä.

Valtavan hiljaisuuden hyrinää,

savuinen hyrysysy.

Tasainen hengitys viereltä,

kahta puolta.

Enkeleitä.

Ajattelin loman loppua ja koulun alkua.

Kaiken loppua ja kaiken alkua.

Kultaisen kesän muisto kuin kaunis kimaltava kyynel,

mutta armas on paluu kotiin ja kouluunkin.

Ja hetket, painoa vailla!

Lentävät linnut pesiin;

                                ilmojen sulkkusiipi

liitäjä ylin,

lempeä lounatuuli

               unhovuoteelle hiipi

metsän tuoksuvan sylin.

Hiiluu himmeys kaunis

                          taivaan ikkunoissa

uutimen lailla.

Katso, hetket on niin kuin 

                              lehdet pihlajoissa,

pyhäiset, painoa vailla.

Polkua majani tumman

                          kuljen jo kerkeämmin:

armas on paluu.

Silmistä ihanan illan

                       viimeinen kyynel lämmin

kultana sieluun valuun.

(Elina Vaara)

Koulutieltä,

Veela

 

Nuo lukemattomat

                   

                  Valoa  pimeää  pimeää                     

                   Välkähdys, ja taas pimeää

Pilvet ovat kovin päättämättömiä

nuo lukemattomat

Jokaiselle ilolle omansa

- ja enemmänkin

Ajatella,

ilman valoa

emme tietäisi pilvistä mitään!

Repäisevän koulunaloituksen kinoksista,

Veela