Lapset kuvissa

 Mitä tässä kuvassa tapahtuu?

Miksi ajattelet niin?

Mitä muuta voit nähdä siinä?

 

 Oltiin melkein-kollegan kanssa koulutuksessa, joka koski kuvia, lapsia ja kuvasta tehtyjä tulkintoja.

Tykättiin. 

Asioita voi katsella niin monesta vinkkelistä, 

vaikka kuvakulma onkin katselijasta riippumaton.

Kulttuuriset silmälasimme saattavat luoda myös ihan omia vivahteitaan tulkintoihin,

mikä sai minut vertailemaan keskenään Afrikan ja Euroopan kontekstin kuvia, 

luomaan kuvapareja, jotka mielessäni voin yhdistää jonkin saman teeman perusteella.

Toista osaa kuvaparista katsellessa voivat mielikuvat olla aikas erilaisia kuin toista "saman sarjan" kuvaa katsellessa. Mielenkiintoista.

Mitä eroa? 

Analyysien akvarellistina,

Veela

Näitä iltoja

 Nämä illat 

kun vain aurinko, minä ja kevät.

Ja joukko muita auringosta hullaantuneita.

Lempeä keltainen valo,

 lokit, sorsat, maan ja veden tuoksut, pajunkissat, tuulen henkäys kuin kuiske

pyöränrenkaan alla kuiva asfaltti, hiekka

kaulahuivin vaativa viileys

Nämä illat

kun kamera, minä ja viilenevä ilta,

punainen ompelulanka tekosyynä itsenäisen ihanalle hissuttelutassuttelulle.

Sinisten vuokkojen, kellojen paraatit purojen, pihojen reunoilla,

ihmisten jaloissa keveys

Nämä illat 

kun jumpasta palatessa, kotikatujen talojen värisuoria ihaillessa

iskee armoton reippauden puute ja kaupasta tarttuu tassuun

kaikkea appelsiinista

ja näkkäriä!

Väriä ja voimaa

Kotona, kun taivaalla enää kevyt, kuulas sininen

keltainen sirppi tähtitovereineen,

koko teemukillinen lämmintä tuoksua 

ja kirvoittavia kuvamuistoja menneiltä päiviltä.

Tunnelmassa puhtautta ja musiikki

Näitä iltoja tarvitsen

Unisena, mutta onnellisena,

Veela

Onnellisuureellisuuresta

  Juoksen 

aivan onnellisena

puhelimen ja ihmiset pois elämästäni unohtaneena

keskeltä lokkien parvea

hajoittaen ruokailuhetken

Juoksen 

aivan onnellisena

luulleen omistavani tämän ajan ja paikan

yksin, minä yksin.

Aivan onnellisena

Miten onnellisuus rakentuu, mikä on sen suure?
Onni kuuluu vanhojen viisauksienkin mukaan asuvan ohikiitävissä hetkissä,
ajan hipaisussa, kauneuden kosketuksessa.

Luulen, että yhtä vaikeaa kuin on estää epäilysten lintua lentämästä päänsä yli,

on rakentaa luokseen sellainen pesä onnellisuuden linnulle, 

jota alati vaihtuvat tuulet eivät hajottaisi,

josta lintu ei pois halajaisi.

Onnellisuus tuntuukin edellyttävän vapautta, tunnetta vapaudesta.

Vapaus sisältää aina tietyn määrän itsekkyyttä, itselleen elämistä.
Oikeutta olla ja mennä, olla olematta ja menemättä.
Oikeutta tehdä niinkuin itsestä tuntuu hyvältä, oikealta.
Toisaalta
onnellisuus tuntuu mahdottomalta ilman merkityksellisyyden kokemusta
ja merkitys rakentuu usein sellaisten sanojen kuin vastuu, velvollisuudet, omat tehtävät, kautta.
Toisten ihmisten kautta.

Onnellisuus on tunne.
Yhtä pysyvä ja luotettava kuin kaikki muutkin tunteet.
Hetken hipaisu, johon tuuli ei pysähdy.
Onnellisuus on itsekästä,
vaikka se rakentuu usein yhteisöllisyyden ja kuulumisen kokemuksille.
Sillä kukaan muu ei voi tuoda sinulle onnea, ei viedä sitä,
vain sinä itse voit tuntea sen.
Sen hetken, kun se on lähelläsi.



Käsitteellisestä sekamelskasta itsensä vapahtaen,
vapaudestaan nauttien
Veela

Ikävähköä

Otsikko on ehkä maailman rumin sana, 

mutta sisällöllä voidaan tarkoittaa yhtä maailman kauneimmista asioista. 

Sitä olen tässä yrittänyt oppia, Mannan suosittelemana Kalastajan vaimon sanojen kautta (http://www.menaiset.fi/artikkeli/blogit/kalastajan_vaimo/iltoja)

Ihan niinkuin ikävöinti tarkoittaisi jonkin asian menettämistä. 

Se tarkoittaa ennemminkin jonkin kokemista. Ja ehkä jonkin taaksejääneen kokemista vielä vahvemmin kuin ennen. 

Juuri noin se on!

Vasta menetettyään jotain, voi tajuta, mitä on menettänyt.

On suorastaan surkuhupaisaa, millaisia asioita ihminen voi ikävöidä.

Ja miten pienet asiat voivat laukaista sanomattoman muistojen myrskyn.

Miten hallitseva tunne ikävä voikaan olla!

Se on kaikkialla sinä hetkenä, kun se tulee.

 Kuristavana, lopullisena.

Mutta se (ikävä) on silti elämän negatiivisista tunteista kaunein. 

Siihen sisältyy aina jotain kaunista. 

Jotain mikä on koskettanut.

 Ja sille voi hymyillä takaisin vaikka se saisikin itkemään. 

Afrikkahousuista,

Veela

Hempiää

Sitä mää vaan, jotta meillä on kotosaa. 

Ulkona valosaa.

Surisevaa, visertävää, vihertävää.

Sinistäkin, ja auringon väriä!

 

 

 

 Ja maailma on kaunis, ja hyvä elää.

Höpötellen, 

Veela

Talven jälkeen tulee kevät

Kevät oli päättänyt olla olematta runollinen,

se oli vain riehakas.

Se oli heittänyt joukon pieniä, hupsuja pilvenhattaroita ilmaan,

se lakaisi katoilta viimeisen lumen, 

se piirteli joka paikkaan pieniä puroja

ja leikki muuten vain aprillia.

"Minä olen hereillä!" huusi Niiskuneiti odottavasti.

Muumipeikko hankasi ystävällisesti kuonoa hänen kuonoaan vasten ja sanoi:

"Hauskaa kevättä!" 

Ja samalla hän mietti, voisiko hän koskaan kertoa Niiskuneidille 

talvestaan niin, että tämä käsittäisi.

(Tove Jansson; Taikatalvi)


Fiiliksin,
Veela