Joulu, kultainen

 

 "Vaan joulu, joulu ol' meillä..."

 

Kuoppiksella joulun tuntu on etsiytynyt joka soppeen, nurkkaan ja tuolin jalan taa.

Kuusi, tuo kaunokainen, on koko talon prinsessa.

Ja kruunuisten kynttilöiden määrä likempänä sataa kuin ykköstä.

Tuoksuu piparille, maistuu salaisuuksille.

Lämmölle. 

Huomenna minä lähden, sillä "lähtö tulee hypyn lailla", jälleen kerran.

Maailma ja sen suuret ihmeet odottavat.

Rinkka jo pakattu, ja yökin on enää lyhyt.

Aamulla avaan kalenterin kaikki viimeiset luukut, siirrän velvollisuuskalenterin näyttämään tammikuun viimeistä viikkoa ja sammutan joulukuusen tuikkivat valot.

Astelen ulos, ja heilutan keittiön ikkunan jouluvaloille.

Onnellista joulun aikaa!

Ja iloa niille poluille, joita tuleva vuosi johdattaa.

Keskeltä yötä, sitä neljättä ennen lapsuuden suurta päivää, 

Veela

Tässä elämässä

Tässä elämässä

niin paljon

juostavaa

tehtävää

suoritettavaa

Tässä elämässä 

niin paljon

kaunista

kimaltavaa

kiehtovaa

Tässä elämässä 

niin paljon

rakastettavaa

 

Hiljaisesta illan hetkestä,

Veela

Gradunraakile

Aamulla herään, nousen (kun vihdoin jaksan), 

ja kömmin kohti yliopiston mäkeä.

Tänään, ensimmäistä kertaa tälle viikkoa, 

ilman ulkohousuja ja (aamutorkkuminuutteja kiinni ottaen) pyörällä,

- ja kastuin. Kuinkas muutenkaan.

Istahdan tutuksi tulleen lasiseinäisen mikroluokan pehmeälle tuolille, 

reunimmaisen tai toisiksi reunimmaisen koneen ääreen, 

selin oveen, ja avaan tiedoston.

Saman jokaikinen päivä.

Gradunraakile.

Raapustelen sanoja, muokkailen lauseita, etsin pohjaa sanomalleni

- ja välillä eksyn 

blogien tai facebookin aina-ihmeelliseen maailmaan,

Yritän sanoa asiani suoraan ja uskottavasti, 

mutta perustellen.

Haluten, että sanani kuullaan.

Välillä kuljeskelen muistoissani vastaanottokeskuksen käytävää,

lasken käpyjä kolmivuotiaan kanssa ja muistan niin hyvin... kaikkea.

Kipaisen täyttämään vesipullon vessaan, ja puolen tunnin päästä suuntaan syömään.

Jätän repun varaamaan konettani, vaikkei niin saisi tehdä,

ja palaan takaisin kanelilta tuoksuvan kahvin kanssa.

Se on pahaa, mutta tuoksuu hyvälle,..

Mielessäni kolmetoistavuotias kantaa vauvaveljeä,

kun kirjoittelen perheensä kanssa suomeen tulleen lapsiturvapaikanhakijan asemasta.

Kohta keräilen kamani, pakkaan reppuni ja suuntaan päivän päättävälle luennolle.

(Jos saisi tarvittavat korjaukset tehtyä syksynvihreisiin lapasiin.)

Huomisaamuna palaa taas paikalleni, ja avaan tiedoston.

Gadunraakile ja minä elämme samaa arkea.

Hitaasti, mutta varmasti,

Veela

Kaksi tusinaa iloa

Vaeltelen pimeän marraskuun pilvissä

pehmeissä ajatuksissani.

Kaupunki herännyt kanssani ja katulampun kalpea valo

heijastuu kiiltäväksi sulaneesta valkoisesta. 

Mielentilan virkeys pökerryttää:

tämä päivä on hyvä!

Ajattelen tietäni yliopiston mäelle

ja kauas sen taakse.

Hymyilen,

kenkään lentävälle kivelle.

Synttäripäivä. 

 Kouluun kulkiessa ja gradun kanssa istuskellessa näin elämästä kaunista,

ilta jatkoi iloani, moninkertaisena.

Kakkua, kortteja, vieraita, yllätyksiä...

Minua muistettu paljolla.

Ihania, ihmiset, ympärilläni!

Ensimmäisenä aikuisen ikäisenä aamuna heräsin sateeseen joka paiskoi ikkunaan 

ja valoon, joka valtasi taivasta.

Hetken nautin peiton lämmöstä ja hiljaisuudesta,

kunnes hiippailin keittiön jouluvaloihin.

Kahvin tuoksuessa kaivoin eiliset lahjaksi saadut ja 

annoin mustan tehdä kuvioita valkoiselle.

Oma, hiljainen hetkeni.

Loppusyksynsä ainoasta suunnittelemattomasta viikonlopusta

kotikaupungissa nauttien,

Veela

Taikatalvi

Aamulla sitä oli jo niin paljon, että kengän varsien yli sukatkin saivat kylmää poskilleen,

ja suuren kaulaliinan ja pipon välistä puhuri punersi koululaisenkin posket.

Talvi on tullut, yhtä yllättäen kuin kaikkina muinakin vuosina.

Kuoppiksella patterit paahtavat, mutta ikkunat huurtuvat ja tyttäret

kaivavat villasukkia jalkaansa. 

Ja aamuisin kaivavat yhä syvempää koloa lämpimien peittojensa mutkaan.

Gradulainen on ollut kuin mummo lumessa hommansa kanssa viime päivät,

ja keskittynyt sitten tuikitärkeisiin kotoiluasioihin. 

Kirjoituspöydän laatikoiden kätköistä voi muuten löytää muistojen kultalammikoita 

ja polkuja pieneen itseensä myös!

Joulun aika suloisuuksineen lähenee, 

ja juhlan suoritusmakuiset osat saattavat helposti unohtua vielä tässä vaiheessa. 

Unohtuisivatpa sen juhlan läsnäollessakin!

Sillä laatikon kätköstä kaivettu joulurunoelma, kaksitoistavuotiaana kirjoitettu, 

aikuisen mieltäni kovin raapaisi:

Jouluaattona

Jouluaamu, sen ihanuutta yksin katselen.

Puut lumihuurteiset, maa puhtaan valkea.

Huokaan, vielä hetken katselen.

Palaan sisään, meluun ja kiireeseen.

Aamupala, hautausmaa, sauna ja ruoka,

vihoviimeiset lahjat.

Odotusta, milloin pukki saapuu.

Kukaan ei näytä muistavan joulun lasta, Jeesusta.

Pukki kävi, lahjat toi, ja ilon.

Joulun tähti syttyy,

tuo valon pimeyteen.

Keräännymme katsomaan, muistamme:

Jeesus-lapsi, tosiaan, syntynyt on maailmaan.

Nyt armahaiset, lämpimäiset päiväkahvit,

ja jos piparintuoksusta unta näkis,

Veela

P.s.

Iltaisin kaupunki kaikkine kohtineen on kaunis 

kun jalkautuu sitä aivan tavallisten talojen väliin katselemaan. 

Ihmisten elämä näyttää kovin lämpöiseltä siellä talojen sisällä!

Syys(loma)viikko

 

Syksy, ja aina niin tutut tiet kouluun ja kotiin.

Kaunista, vaikka

kosteat, koleat aamut ja 

iltapäivät, kun kylmyys hyytää ytimiin.

Mikä nautinto astua sisälle kynttilöiden valoon

ja villasukkien pehmeyteen!

Rauma, suloinen kaupunki.

Ja suloinen sen asukas, ystävä.

Kohdata muiden ystävien keralla, onko parempaa?

Kaikkialla on yhdessä kauniimpaa.

 Joel Jyrinki

Metsä ja elämä. Ähtäri. 

Viihtyisiä päiviä uudessa talossa.

 Yksi pieni, josta kummitytöksi <3 

Ja päiväkahvia porkkanapiirakalla tutussa tuvassa.

Juhlapäivä, tuo 22.10.,

monien.

Kanssanne iloitsin ja iloitsen,

ja yhdelle neuloin lapaset.

Ja sunnuntaiaamu, Niiskuneiti ja kahvintuoksu.

I like it!

Sunnuntaita väistämättä seuraavan päivän velvoittavuudesta,

Veela

Tää jylhänkaunis maa, tää tunturien maa

 Neliapilassa on voimaa!

 

Kahden, kolmenkin tähden hotellit!

  "Lähtekäämme maailmalle, 

reppu selkään, keppi kouraan, matkaan vain!"

 

 

 

 

 Aurinko kompassina, tuttu tunturi suunnanantajana

kuljen puroa seurailevaa poropolkua.

On tulisijoja ja kuivia nuotiopuita,

pehmeä mätäs levähtää

ja polun päässä lämmin tupa.

Tänne palaan ja vain tänne.

Tämä on minun aurinkorantani,

Lontooni ja Pariisini!

(Sirkka Ikonen)

 Lappi mun, rakastun, suhun aina uudestaan!

Mielettömän huikaisevasta reissusta edelleen ikionnellisena huokaillen,

mahtavasta seurasta kovin kiitollisena

ja uskomattoman kauniista maisemista verkkokalvoilleen kuvia maalaillen,

ensi kerrasta haaveillen,

Veela