Joulukuun sävyjä

Joulukuu, kaunista.

-Veela

Ajan kanssa

"Tee nyt se, minkä olet aikonut tehdä sitten,

 kun sinulla on siihen aikaa."

Siinä kohdalla, kun flunssa sulkee sinut kotiisi muutamaksi päiväksi,

on hyvä lukea ajatusten aamiainen ja todeta, että tänään on aikaa.

Aikaa lueskella lukemattomia lehtiä, vaellella jouluaatoksissa,

neuloa ja ihastella sisään pyrkivän auringon piirtämiä varjoja olohuoneen nurkissa.

Olen minä ajatellut silloin, sen ajan kanssa, tehdä paljon muutakin:

kirjoittaa blogiin ja päiväkirjaan, leipoa, 

ommella, piirtää, ulkoilla ja vain olla. 

Pestä hääpuvun ja soittaa mummolle. 

Järjestellä valokuvia ja liimata niitä albumiin.

Näinä päivinä yritän kuitenkin olla yrittämättä kaikkea mainittua, 

päädytään pian stressin puolelle. Ehkä en tee mitään niistä, saa tartuttua.

Kaikissa tapauksissa tahtoisin nauttia ajasta, 

jota on, ja kaikista sen tarjoamista mahdollisuuksista.

Terkkuja Petäjässuolta lähettelee 

Veela

Kultaiset linnut lentävät

On syksy,  ja kultaiset linnut  

lentävät kaikki kotiin sinisen veden yli;

rannalla istuen tuijotan syksyn koruja,

ja hyvästely humisee puissa.

Hyvästely on suuri, ero on edessä,

mutta jälleennäkeminen on varma.

Siksi on uni kevyt, kun nukahdan, käsi pään alla.

Tunnen erään äidin hengityksen silmilläni,

ja erään äidin suun sydäntäni vasten:

nuku ja uinu, lapseni, sillä aurinko on poissa-

(Edith Södergran 1929)

Nyt se on tapahtunut: olen lähtenyt.

Kuoppis, kaikkien kauniiden aikojen koti,

 on jäänyt kultaiseksi linnuksi vesien yli liitävään parveen.

 Haikein mielin painoin tiistaina oven takanani kiinni, 

noiden seinien sisällä on tunnettu niin monet elämän värit,

nähty niin monet ajat.

Uusi kotini ei ole löytänyt vielä mielessäni yhtä tuttua nimeä kuin tuo vanha,

mutta paikkansa sillä jo on.

Tänne, näihin vaaleisiin huoneisiin rakennan ensimmäistä omaa kotiani,

sellaista, jossa vain yhteisiä asioita, astioita ja lattioita.

Sydän sikkaralla sytytän kynttilöitä eripariruokapöytäämme 

ja mietin, missä kaapissa termospulloa olisi hyvä säilyttää.

Illalla samoilen hetken uusien teiden hiljaisuudessa 

ja nostan saunassa jalat seinälle.

Parvekkeen vieressä suuri pihlaja on jo marjoista täysi.

Syksyisestä,

Veela

Sinä olet minun

 

Ilta tummuu yöksi ja linnut ovat hiljenneet

odottamaan uutta aamua.

Sinä sinisessä paidassasi olet lähdössä nukkumaan.

Katson kättäsi vaihdekepillä, ja näen, että se on vahva. 

Riittävän vahva nostamaan minut yhä uudestaan

elämän rimmikoista.

Riittävän vahva tarttumaan sormiini, 

ja tekemään niistäkin vahvat.

Katson sinua

ja minun keväthuutoni kaikuu sieluni seinille.

Sinä olet minun, 

ja tämä elämä, kaunis. 

Elämän ihmeellisistä lahjoista kiitollisena,

Veela

Pysähdyksiä

Olin Kirjurinluodolla, 

siellä, missä niin monet muutkin. 

Kokonaisen viikon. 

Ihmeellistä, nähdä suuren työn alku ja loppu.

Mitkä valmistelut muutaman päivän tähden! Joka ainut vuosi.

Ihastuin kuviin, joissa pysäytetty hetki yhteen kohtaan näkymää, 

useimmiten lapseen. Ympäristö on läsnä tunnelmineen.

 Auringonlaskun aikaan.

 

Lähdön hetkellä harmaiden pilvien lomassa sinistä.

Viikostaan kiitollisena, 

mutta jo mielihyvin omaan kotiinsa retkielämästä palanneena,

Veela 

Kesäkuvia

 

Paljosti kaikkea, kesää!

-Veela

Lähdevesiä

 Kaikki alkoi viime viikon lopulla, kun oli vapaa ja metsä ja järvi.

Ja automatkoja, pitkiä. Lähdevesiä. 

Maanantaina kirjattiin työkokemuksia ja silmäiltiin valokuvia.

Illan suussa riennettiin keskelle kaupunkia, eikä kenkiä vieläkään löytynyt.

Jotain muuta kuitenkin, 

ja iltateet arboretumin laitamilla. 

Tiistaina touhukasta.

Aamupäikkäreiltä hiekkakakkujen rakennushommiin, 

aurinkokasvoja sain haalareista riisua. 

Illalla pallotteluja, olen hurjana näihin tiistain futishetkiin!

Auringon laskun aikaan koivuissa vihreää ja taivaalla niin kovin sinistä. 

      Rannan kivet lämpimiä.

 

Keskiviikon kyläilyiden kumouduttua kutsutuksi kesään. 

Oikia piknikpäivä, mikä lämpö! 

Pilvet kirjoittivat runojaan taivaalle, ja linnut.

Uimaan ei uskallettu, mutta kahvi maistui.

Ja kirja, kauan aloittamista aiottu. 

 Torstaina täytekakkutalkoot, armas mama taikoi ensimmäisensä.

Makoisaa, ja metka kyläillä muutenkin!

Iltasella vesille, kuten kesällä ennen.

Perjantai oli talkoopäivä. 

Pelloille pystytimme ojanvarsiaitaa, perjantaipuhdetta parhaimmillaan.

Pieniä, mutta aivan tehtävänkokoisia hommia,

joita tarvitaan tuhansia ennen kuin kaikk on valmistettu. 

 Tuntemattomien kanssa kovin tutuiksi tultiin 

ja peräkärryssä aitamuovien pitelijälle paistoi aurinko.

Illalla kakkua, kaunista. Kyläilyä.

 Tänään puhtaassa kodissani nautin lauantain seesteisyydestä,

ja menneen viikon muistoista. Tästä kaikesta, jossa pientä vaille kesä.

Kohti päiväkahvia,

 Veela