perjantai 26. joulukuuta 2014

Lähtö tulee hypyn lailla!


Tove Janssonin Muumilaakson marraskuu on ollut syksyn Se kirja.
Uskomaton määrä asiaa, totta ja inhimillistä, suloisten otusten elämään verhottuna.
Osuvia sitaatteja olisi vaikka blogillinen,
 tässä muutama hyvin sattunut.

 
...On niitä jotka jäävät ja toisia jotka lähtevät,
niin on ollut aina. Kukin saa valita itse, mutta on valittava ajoissa,
eikä koskaan saa antaa periksi...

...Ja päätökset pitää tehdä oikeassa mielenvireessä ja mieluiten nopeasti,
ettei vire mene ohi... 
...Hän oli ehtinyt oppia, miten tärkeää on lykätä hartaasti odotettuja asioita tuonnemmaksi,
ja hän tiesi että retkeä tuntemattomaan oli valmisteltava harkiten...

Lopulta.

...Vilijonkka tarttui matkalaukkuunsa.
"Katsokaa, että hän ottaa lääkkeensä, tahtoipa tai ei"
Vilijonkka sanoi tiukasti,
"sadan vuoden iässä ei ole leikittelemistä.
Ja te voitte mainiosti viettää koti-iltoja silloin tällöin."
Vilijonkka käveli sillan yli taakseen katsomatta,
ja Mymmeli meni hänen jäljessään. 
He katosivat pyryyn ympärillään se alakuloisuus ja helpotuksen tunne, 
joka tavallisesti seuraa jäähyväisiä...




Huomiseen hypellen,
Veela

P.s. ...Unohdin kirjoittaa jäähyväiskirjeen, en ehtinyt kirjoittaa.
Mutta minun kirjeenihän ovat kaikki samanlaisia.
Tulen takaisin huhtikuussa, voikaa hyvin.
Lähden nyt ja palaan kevätpuolella, pidä itsestäsi hyvää huolta...

torstai 25. joulukuuta 2014

Oi joulu, loisteesi



Kuule kellot, joulun kellot soivat,
melske mainen hetkeks hiljenee.
Rauhan, riemun sanomaa ne toivat, 
jota ihmiskunta kaipailee...
 

Lunta. Kuusi. Puuroa. Suklaata. Sauna. Kynttilät. Amaryllis. 
Kirkko jouluyönä. Tähdet valovyönä.
Elefanttimarssi kaukaa Afrikasta.


 Kauneus.


Ja odottavan aika on pitkä. Ja lyhyt.
Liian pitkä, liian lyhyt?


Loistavan joulupuun juurelta,
Veela
 

tiistai 23. joulukuuta 2014

Maailma on suuri, ja valkoinen



Maailma on suuri.
Ihmeellinen ja kylmä.
Metsän suuret puut muodostavat valkoisen valtakunnan, 
jossa pieniä polkuja kulkeva ihminen
suojassa.

Pysähdy hetkeksi ja katso, mitä kaunista ympärilläsi on.
(Hyvän mielen joulukalenteri, 21. luukku)


Valkoisesta,
Veela


lauantai 20. joulukuuta 2014

Näkemisiin, Kuoppis!



Joulukuun 20.päivä.
4 yötä jouluun.

Kuoppiksen joulu on vietetty ja hyvästit jätetty.
Muistettu joulun rauhan sävyttämissä hetkissä,
miten kaikki on niin hyvin.
Piirretty ajatuksiin kaunis kuva kodista, johon on hyvä aikanaan palata.
 Rinkka pakattu ja heitetty bussin tavaratilaan.

Nykyiseen kotikaupunkiin muuton jälkeen
en ole koskaan lähtenyt sieltä yhtä kauaksi
(ajallisesti ja paikallisesti).
Nyt on sen aika!

Hyvän mielen joulukalenteri käski tänään
katselemaan maailmaa lapsen silmin.
Viime päivinä on tuntunut,
ettei sitä muuhun pystykään.
Kihelmöi. 



Näkemisiä kuiskaillen,
Veela

perjantai 19. joulukuuta 2014

Kuoppiksen joulu



Kuoppiksella ois koulut loppu. 
Ainakin melkein. 
Mutta joulut ois ainakin tullu.

Lunta. Lapsuustalvi.
Kuusenhakumatka.
Valkoista puuroa ja luumukiisseliä.
Tähtitorttuja.
Kynttilöitä ja joulukortteja.
Hiljaisuutta ja puheensorinaa.
Ensimmäiset 10 tuntia pieniä suuria jouluja.
Monta tuttua ihmistä, monta toivotusta.
Lämmintä.
Kaikkeen.

Lähtijöillekin.
 
Kun tuntee lähdön kutsuvan,
on sitä toteltava.
Se kutsu tulee nimittäin syvältä sisimmästämme,
ja se antaa meille tarkoituksen elämään.
Laiska kroppa kyllä kehottaisi jäämään,
voi niitä, jotka ovat sitä totelleet.

Matkaatte muukalaisina.
Olette ventovieraita.
Elätte uutta elämää, aloitatte alusta.
Mutta minne menettekin, kannatte mukana kotinne.
Se koti olette te itse.
Älkää siis ikävöikö liikaa vanhoja muistojanne,
ettehän voi olla muualla kuin nyt olette.

Opetelkaa uutta, koetelkaa kaikki.
Olkaa avoimia, ja rohkeita.
Älkää silti hylätkö oppejanne,
ne eivät lakkaa olemasta kaukanakaan.
Pitäkää kiinni arvoistanne, olettehan lähetyskirjeitä.

Olipa päämääränne lähellä tai kaukana,
Afrikassa, tai toisella planeetalla,
on poissaolon kokemus sama.
Silloin turvaudumme muistoihin,
mutta pelkkä muisto ei kanna toisen mieleen.
Vieläkin se tarvitsee apuvälineen.

Kun joskus palaatte, olemme kaikki erilaisia.
Emme kohtaa muistojamme,
vaan niitä muistuttavan ihmisen.
Eipä silti huolta!
Erilaisuus on rikkaus,
ja saammepa tilaisuuden tutustua uudelleen.

Älkää vauhkotko sen rusketuksen kanssa!
Tuokaa mieluummin tuliaisena kaunis afrikkalainen hymy,
ja tartuttakaa se meihin.

(R.K)


Vilttiin ja lämpöön,
 Kuoppiksen turvalliseen läsnäoloon kietoutuen,
Veela

lauantai 13. joulukuuta 2014

Hyvän mielen päivät



Eilinen oli hyvä päivä. 
Aamulla herätys verkkaiseen puolilomalaisen tahtiin,
hetkeksi kouluun nauttimaan Humanikan turvallisesta tunnelmasta sekä
 kirjallisuustieteen ja kuluttuurintutkimuksen välisistä kiemuroista.
Sittemmin synttäripuurokutsua noudattaen tuttujen veljien valoisaan huusholliin
onnittelemaan nutturat keikkuen. 
Visiitti niin sanotusti venähti ja tulin lojuneeksi toisten nurkissa tuntikausia.
(Kiitos ja anteeksi!)
Laulamaan opettajamummolle räntäsateessa
ja kuuntelemaan kauniimpaa kuoroa kaupungin laitamille.
Villasukat jalassa kirkonpenkissä oli melkein joulu.

Enempiä ajattelematta seurasin
tuttuja ihmisiä ja tapoja noudattaen päivän toiseen kyläpaikkaan.
Ensivisiitti ja vihreitä kuulia.
Pimeän ja märän kaupungin kautta kulkeva kotimatka.
 
Tiellä musta möykky,
ihminen.
Pysähdys. Kourallinen sanoja, muutama tukeva käsivarsi.
Hoipertelevia askeleita muutaman korttelin verran, odotettu talon porstua. 
Mies pääsi sohvalleen ja esitti kinkkisen kysymyksen:
"Miltä tuntuu olla pelastava enkeli?"

Sosiaalisessa mediassa seuraamani 
Hyvän mielen joulukalenteri
on osunut monena päivänä puhumaan samoista asioista
oman elämäni kanssa. Niin eilenkin.
Yöllä luin kalenterin kehotuksen menneelle päivälle:
"Tarjoa apuasi."
Sen olin tehnyt, ja muistan taas: 
antaessaan voi saada.


Aamulla maa oli valkoinen, mieli valoisa.
Ilta on tummunut ja kynttilät palaneet koko päivän.
Kylässä kävi harvinainen, odotettu vieras.
Maailma on kaunis.



Lucianpäivän illasta,
Veela


sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Paljosta


Mistä olet kiitollinen tänään?
kysyi Hyvän mielen joulukalenteri eilen.
Paljosta, 
on yksinkertainen vastaus.

Karjalanpiirakoista, sinisestä taivaasta,
tutuista miehistä kajauttamassa komiasti isänmaan kunniaksi,
ihmisistä, jokaikisestä,
auttamisenhalusta, suomi -suklaasta,
nopeasta päivästä, historiasta, harmaan villatakin sanomasta.
Hiljaisesta aamusta, hitaasta päivästä.
Harvinaisista vieraista.
Kauniista nimistä, 
joita suomalaiset lapset saavat.
Huomisesta.


"Nähdä maailma hiekanjyvässä
ja taivas kedon kukassa,
kannattaa kädessään loputtomuutta

ja viettää ikuisuutta tunnissa"

- William Blake -


Kuoppiksen hämyisestä illasta,
Veela
 

torstai 4. joulukuuta 2014

Vastustelematta


Aika rientää.
Elämä hidastuu.
Marraskuu on painunut mailleen, ja aletaan olla joulun puolella.
Koulu käy vähiin.
Keltakuumerokotukset on otettu,
ja malariaverkko kahisee haaveissa.
Keitellään (k)riisipuuroja,
viltteillään levollisia päiväuni-iltoja.
Otetaan kylään pikkuveljiä.
Painellaan pipareita.
Mietitään, miten olla hyvä ihminen.
Tinkimättä mistään.
Miten saavuttaa se täydellisyys, jonka itse itselleen asettaa.
Liukastellaan pakkasen kiillottamilla pyöräteillä 
ja nostetaan katse aurinkoon, jota on kaivattu.

Availlaan kalenterin luukkuja, 
löydetään viisauksia:

"Toisinaan on hyvä istahtaa, rentoutua ja antaa kaiken ympärillä vain jatkua. 
Tarkkailla maailmaa sivustakatsojan silmin, 
eikä yrittää kasvaa tai kutistua, 
vaan heittäytyä vastustelematta elämän pyörteisiin" 


Tähän tahtoen, 
tässä hetkessä, näissä viikoissa aidosti elämään pyrkien,
Veela