Eräs kerran ihmetteli minulle:
"sinulla tuollainen lahja, nähdä pienet asiat ja niiden kauneus,
ja vielä taitoa muillekin niitä sanoiksi pukea".
Jäin tuota miettimään.
Ja päädyin siihen, että kyse on enemmän halusta kuin taidosta.
Tavasta pysyä kiitollisuudessa kiinni, muistuttaa itselleen maailman kauneudesta,
oman elämän helmikristalleista.
Puhe rakentaa todellisuutta, onnellisuuttaan voi olla itse kylvämässä.
Sillä kiitollisuudesta se lähtee, onnellisuus omassa elämässä.
Onnellisuuden kylvön ajasta puhui tässä eräs toinen vastikään,
ja mieleni termillä heti valloitti. Eihän onnellisuus olekaan mitään tasapaksua taivallusta!
Siinähän onkin mutkia, mäkiä ja synkkää erämaataivalta.
Ja valoisia koivikoita, laaksoja aurinkoa täynnä. Kukkamaita, ja kelohonkia.
Onnellisuus on läsnä aina, mutta joskus vasta kasvamassa.
Keräämässä ravinteita ja vettä kukkiakseen kerran.
Ja niissä hetkissä omaa onneaan voi hieman auttaa,
muistutella siitä kaikesta, mistä iloita.
Ja sitä minä täällä, blogissani, teen.
Muistuttelen itseäni elämän pienistä iloista,
kirjoitan kaikesta siitä, mistä olisi hyvä muistaa kiittää.
Kaikesta siitä, mikä on helppo olla näkemättä ja unohtaa arjen usvaan.
Mutta joka on enemmän kuin näkemisen arvoista! Enemmän kuin sanoittamisen veroista.
Koska se kaikki pieni, mitä täällä meillä itsekullakin on,
on olennainen osa elämää.
Enkä minä ainakaan halua elää harmaata arkea ja iänikuisia, tavallisia päiviä!
Joten rakkahat, kuvailkaa elämäänne itsellenne.
Niinkuin sitä itsellenne kerrotte, niin se teille tuntuu.
Syrämell, Veela
Ps.
Ajatukset alkoivat harhailla lopullisesti tämän tekstin pohjaksi luettuani tämän:
http://hidastaelamaa.fi/2016/02/voisit-onnellisempi-jo-tanaan-6-ajatusta-kiitollisuudesta/
