Peilistä valo

Se ois perjantai.

Iloa alkavasta viikonlopusta, tekemättömistä töistä ja tehdyistäkin,

muurahaisista yliopiston parkkipaikan kivetyksen väleissä 

ja kermaisesta kahvista rotvallin reunalla.

Iloa valosta.

Päilyvästä peilistä Pyhäjärvessä,

puhtaan pyykin tuoksusta.

Ihmisistä.

Tänään erityisesti yllättävästä lounasseurasta,

jonka kanssa yhdessä ihmetys tyytymättömyyden helppoudesta.

Huomisen, metsän tuoksun, toivosta.

Ja siitä, että huominen.

Ja kauneudesta, kaikkialla.

Höpötihöpöti,

Veela

P.s. Ens kerralla lupaan jotain sisältörikkaampaa.

Aurinkoenergiaa

Tällä viikolla yhtä aurinkoenergiaa.

Valoa, keltaista, kukkivaa, tuulevaa, luulevaa!

Maanantaina mustikoita. Makoisaa, tämä elämä!

Ainut, että tällä energiavirralla on epäsuhtasopivuus velvollisuuksien kanssa.

Tuntuvat mokomat tuhansin määrin painavammilta, tarvittais monta maailmallista lapsia tuottamaan se energiamäärä, jolla noista hommista selviäis! Surkeus. Ja parhaaseen paistoaikaan. 

Ja aivan suhteettoman hyppelevää tuo energia myös,

sillon ku osuu kohalle, vapauttaa totaalisti ja hyvällä mielellä.

Toisessa hetkessä on niin kaukana siitä buustista.

Kumma tyyppi tuo Armas tuolla taivaalla,

heittelee meitä miten sattuu! Sotkee hyvin järjesteltyjä asioita. 

Mutta kiva kuiteski, oikiastaan suorastaan mukava.

Leikki on lapsen työtä, ja kyllä kai se aikuisuus vielä kaukana on,

vakuuttelee Veela

Cлова Санкт-Петербурга

 Neva. Kaunis.

 Kesäpuisto.

 Iisakin kirkko.

Eremitaasin käytävillä riitti kimallusta.

 

 

 

Nämä tahtoisin muistaa:

Tyttö, se Tirlittanin näköinen, jolla oli kihartuvat pitkät hiukset ja vakava katse.

Se, joka näytti ikäisekseen liian pärjäävältä ojentaessaan ohimennen anovaa kättään yhdessä Nevskin kahviloista, varoessaan koko olemuksellaan hänet poisajavaa tarjoilijaa.

 Se ilta, kun käveltiin Mariinskin konserttisaliin.

Kaupunkijoen rantaa, ilmassa kevät ja laskeva aurinko.

Vapaus, nuoruus, ilo.

Kevyen väriset talot ja punainen, sininen silta.

Ja ne harharetket, liikennevalojuoksut ennen kuin istuttiin turvallisesti omilla paikoilla konserttisalissa pääsiäisen ajan tapahtumien kajahtaessa ilmoille.

Tuoreet, rasvaiset donitsit, 15 ruplan kappalehintaan,

tomusokerilla kuorrutettuna. Niitä piti aina ostaa vähintään kaksi.

Aleksandrovskin puisto, jossa valoisimman (pääsiäis)päivän painuessa mailleen, kuljin.

Vaaleanpunainen ilmapallo oli hetken huuma, avaimenperienmyyjäpoika avuliaan ystävällinen ja vanha mies haitarinsa kanssa puistonpenkillä symppis. Puisto kutsui musiikillaan ja heräilevän kevään tunnelmallaan ihmisiä lapsineen, koirineen ja hymyineen.

Näin palan oikeaa, ihmisten kaupunkia.

Lähtöpäivän aamu, kun kovin kotoisaksi muodostunut hotellihuoneisto jäi taakse,

aurinko oli tekemässä pölyisestä Pietarista kesäkaupunkia ja 

rinkkaselkäiset matkalaiset tuhlasivat viimeisiä rupliaan. 

Ostamalla leivonnaisvaunusta vähintään kaksikymmentä erisorttista matkamaistiaista 

yhteisillä taskunpohjakolikoilla.

Lopuksi Anna Ahmatovaa.
Ensimmäinen säkeistö runoelmasta Säkeitä Pietarista

Taas kimmellys hopean,
kietoo Iisakin kupolin.
Ja Pietari Suuri jähmettynyttä ratsuaan,
kannustaa laukkaan uhkaavaan.

Ilkeä tuuli tukahduttaa,
piiskaa piipuista noenusvaa.
Ja arvaamaton tsaari kaunainen
tarkastelee uutta luomustaan,
kauneinta joukossa kaupunkien.

(Te mukanaolleet, kuka näkee mielessään paikan ja hetken?)

-Veela

Nopsasti

Kevättä!

Kauanpa oon teille aatellu kirjotella, vähiin on jääny.

Hienoja kantohankia, pääsiäisiä Pietarissa, töitä, ihmisiä, ajatteluasioita,

pihapelejä, kesätyöterveisiä, ja aurinkoa.

Ehkä osaan noista jossain kohdin palailen, mutta nyt vain muutama tämän päivän sana.

Koulusosiaalisuus antoi parastaan; yhdelle lounaalle mahtuu niin monta hyvää tuulta.

Uusintatenttikin meni (jos ei läpi, niin ohi). 

Kotia kävellessä oikea kesätuuli puhalsi kadun hiekat silmiin ja suuhun, 

mutta silti tuntu niin kovin kaivatulta. 

Lokit kirkui Iidesjärvessä, ja naakanpoikaset oli söpöjä.

Tiet on sulat, ja kuivatkin välillä.

Pyörä huollossa, 

mutta Mannan lenkkarit jalassa hyvät (vois ostaa omat). 

Ja aurinko kevättuulineen jostain taikonut lisää resursseja sosiaaliseen elämäänkin,

mun mieli ja jalat vois mennä koko ajan!

Hassua.

Nyt sitä graduu...

Palataas!

T. Kuoppiksenkadun Veela