Taikatalvi

Aamulla sitä oli jo niin paljon, että kengän varsien yli sukatkin saivat kylmää poskilleen,

ja suuren kaulaliinan ja pipon välistä puhuri punersi koululaisenkin posket.

Talvi on tullut, yhtä yllättäen kuin kaikkina muinakin vuosina.

Kuoppiksella patterit paahtavat, mutta ikkunat huurtuvat ja tyttäret

kaivavat villasukkia jalkaansa. 

Ja aamuisin kaivavat yhä syvempää koloa lämpimien peittojensa mutkaan.

Gradulainen on ollut kuin mummo lumessa hommansa kanssa viime päivät,

ja keskittynyt sitten tuikitärkeisiin kotoiluasioihin. 

Kirjoituspöydän laatikoiden kätköistä voi muuten löytää muistojen kultalammikoita 

ja polkuja pieneen itseensä myös!

Joulun aika suloisuuksineen lähenee, 

ja juhlan suoritusmakuiset osat saattavat helposti unohtua vielä tässä vaiheessa. 

Unohtuisivatpa sen juhlan läsnäollessakin!

Sillä laatikon kätköstä kaivettu joulurunoelma, kaksitoistavuotiaana kirjoitettu, 

aikuisen mieltäni kovin raapaisi:

Jouluaattona

Jouluaamu, sen ihanuutta yksin katselen.

Puut lumihuurteiset, maa puhtaan valkea.

Huokaan, vielä hetken katselen.

Palaan sisään, meluun ja kiireeseen.

Aamupala, hautausmaa, sauna ja ruoka,

vihoviimeiset lahjat.

Odotusta, milloin pukki saapuu.

Kukaan ei näytä muistavan joulun lasta, Jeesusta.

Pukki kävi, lahjat toi, ja ilon.

Joulun tähti syttyy,

tuo valon pimeyteen.

Keräännymme katsomaan, muistamme:

Jeesus-lapsi, tosiaan, syntynyt on maailmaan.

Nyt armahaiset, lämpimäiset päiväkahvit,

ja jos piparintuoksusta unta näkis,

Veela

P.s.

Iltaisin kaupunki kaikkine kohtineen on kaunis 

kun jalkautuu sitä aivan tavallisten talojen väliin katselemaan. 

Ihmisten elämä näyttää kovin lämpöiseltä siellä talojen sisällä!