On yö unien kulta-aikaa,
silloin usein haaveiden maihin kaipaa.
Kukkaniityn syliin,
rapistuneisiin pieniin kyliin.
Tai meren pauhaavan rantaan,
pieneksi kiveksi maailman santaan.
Kaiken keskellä turvassa tovin,
kaukana tuulesta, joka on kovin.
Lapsuuden maahan,
siellä aivan pieni ja ymmärtämätön
olla saahan?
Kerätä koivuista toukkia,
papan kanssa metsästä marjat noukkia.
Katsella, kierrellä, ihastella,
lintuin siipien voimaa ihmetellä.
Tai kauas vain,
taivaanrantaan, horisonttiin.
Auringon valoon,
ikuisen ilon taloon.
Lepoon, karkuun, piilosille,
hiljaisuuden rappusille.
Keitaalle aavikon hiekkaisen,
lähteille hymyn, huomisen.
Yö on unien kulta-aikaa,
nukkukaa siis, siinä on taikaa!
Uneksuen,
Veela
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti