Sanoittamisen vaikeus.
Tässä elämässä sykettä: jouleiristä koululeiriin.
Niin paljon sanottavaa, että helpointa olla hiljaa.
Niin paljon kiitettävää, ettei tiedä mistä aloittaa.
Niin paljon kaunista, odotusta, tarvetta uskoa huomiseen.
Niin paljon ja niin tuttua, että kaikki jää sanomatta.
Sääli, koska siinä on eniten. Tässä tavallisessa.
Joka tapauksessa,
yliopiston kirjasto on viihtyisä paikka viimeisten esseiden suoltamiseen,
Kuoppiksella palaa lämpöiset jouluvalot yötä päivää
ja mielissä siintää
loman laitumet ja joulun tähtöset.
Siinä sivussa päivät vilisevät täynnä tätä tyytyväistä elämää,
joulukalenterin luukut rapisevat ja kämppikset vanhenevat.
Puuron loppumattomasta pehmeydestä,
Veela
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti