Karkasin aamulla herätystä peiton pehmeään, esseetä väitösten virtailuun,
lopulta lounaan laiskostamana koko koulua.
Karkasin kahville, vaikka luento oli,
ja meni. Hyvin pärjäsi kaiketi minua ilmankin.
Kävellessä kotiin satoi valkoista vettä.
Kylmää ja märkää saunan lämmittämille kasvoille,
viileys varpaissa asti.
Tiedättekö, miltä näyttää lehdetön, musta puu
sateesta märkänä? Se on kaunis!
Tiedättekö, miltä tuntuu, kun sataa takin kauluksesta sisään
ja autot, ohiajavat, loiskuttavat kimpoilevaa kosteutta lähelle?
Kun kimaltaa huivissa, takissa, poskilla vesihelmiä
ja taivas taittuu vaaleanpunaiseen?
Se tuntuu hyvältä.
Kannattaa karata
vaikka joka päivä,
(kunhan ei kaikkia viikkoja).
Aikaa tässä elämässä annetaan ihan niin paljon
kuin tarvitaan.
Terkuin, Veela
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti