torstai 10. syyskuuta 2015

Pääasioita


Koulussa.
Paljon paljon lukemista, kaunollista myös.

 
"Lauseita voisi selittää pitkään. Maailma on sana, sanat ovat todellisuuden vastine, oikea tai väärä. Sanat ovat hallitsemisen välikappale. Sanat ovat kilpailua oikeuden omistamisesta ja vääryyden osoittamisesta. Sanat ovat sivistyneistön ammatti, he tuottavat pääosan julkistetuista sanoista. Myös harhaanjohtavat sanat ja usein juuri ne. Sanojen ilmaisemat tarkoitukset, opit, totuudet, on itse kunkin vastaanottajan kyettävä tarkistamaan, kukaan ei voi tehdä sitä hänen puolestaan."
(E. Paasilinna, Yksinäisyys ja uhma)
 
"Mutta ihmisten talot, ne olivat paikoillaan. Muutamat äsken rakennetut ovat vielä jäykkiä. Niiden seiniin ei ole vielä syöpynyt ulkoa eikä sisältä päin elämän riemujen ja järkytysten henkeä, tuota, mikä vasta antaa kuolleille seinillekin hengen. Mutta joukossa oli sellaisia, taloja ja mäkkejä, jotka jo sata vuotta sitten saivat henkensä ja ovat sen säilyttäneet..."
(F.E. Sillanpää, Ihmiset suviyössä)

"Öissä puut solisevat kuin vesi. 
Silmäluomien alla on päivä onnellinen ja puhdas.
Liikut vapaasti, liu´ut kuin purjeet täynnä tuulta
kesänä kun koulu on loppunut ja olet kahden vaiheilla, 

et kaipaa, et tiedä onko yö vai aamu,
saaret selällä liikkuvat vitkaan vesivirroissa
ja kohoavat valoon, kukaan ei tiedä sinusta,
päivä puhaltuu, höytyväpallo, kukaan ei tiedä että elät

täällä salatussa kirkkaassa, kuin kevyt korkea pilvi"
 (B.Carpelan, Vuodet kuin lehdet)


Syksy on täällä tänään.
Arki, sinä ihanin!

Veela

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti